Opinnot saatu päätökseen!

27.11.2020

Syksyllä 2019 alkoi mielessäni kypsyä ajatus kouluttautua koirien lisäksi myös ihmisten hierojaksi. Marraskuussa 2019 aloitin hierojan perustutkinnon Turun Hieronta-Akatemiassa. Perustutkinnon ohella aloitin tämän vuoden elokuussa myös hierojan näyttötutkintoon valmentavan koulutuksen. Näyttötutkinnon ensimmäinen osa suoritettiin hyväksytysti lokakuussa, ja toinen osa nyt marraskuussa.

Viimeinen vuosi on ollut työn ohella toteutettujen opintojen ansiosta kiireinen ja raskas, eikä koronapandemia ole helpottanut tilannetta lainkaan. Kaikesta huolimatta valmistuin suunnitellun aikataulun mukaisesti, ja 26.11.2020 alkaen olen nyt Koulutettu Hieroja.
*

Matka on ollut upea ja antoisa. Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, oppinut uutta, kerrannut vanhaa ja kehittänyt käden taitoja. Ja niinhän siinä käy, että nälkä kasvaa syödessä, joten katsotaan mitä uusia ovia tulevaisuus avaa. Tämä loppuviikko kuitenkin hengähdetään ja levätää, ensi viikolla käydään sitten taas uudella energialla työn touhuihin!

Valmistumisesta huolimatta vielä tämän vuoden loppuun ihmisten hieronnat edullisilla opiskelijahinnoilla. Hintoja päivitetään sitten vuoden vaihteessa.

Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat!